Elektroniikkapaja – Osa4

Elektroniikkapajan viimeviikkoinen raportti on taas tässä ja tällä kertaa tarkastelun aiheina on kondensaattorit ja diodit sekä rakentelu ja testausosuudessa havainnollistimme signaaligeneraattorin toimintaa.

Kondensaattori

Kondensaattori, tuttavallisemmin ”konkka”, on myös yksi elektroniikan peruskomponenteista. Sen keskeisin ominaisuus on kapasitanssi, joka on kykyä tallentaa sähkövarausta. Tämä demonstroitiin ensimmäisellä pajakerralla kytkemällä iso kondensaattori LED:in virtapiiriin, niin LED:i jatkoi valaisemista vaikka virtalähde irroitettiin virtapiiristä.

Diodi

Diodi on komponentti, joka päästää sähkövirran kulkemaan lävitseen vain yhteen suuntaan. Yleisin käyttötarkoitus on suojata muita komponentteja virran suunnan muutokselta, jos esimerkiksi kytkee väärnlaisen virtalähteen tai vaikka akun navat väärin laitteeseen. Tätä kutsutaan vaihtovirran tasasuuntaukseksi. Tämän voi tehdä yksinkertaisesti laittamalla didoin + navan ja komponenttien väliin. Myös ns. crowbar malli on mahdollinen, eli diodi tulee – ja + navan väliin. Tällöin tarvitaan sulake + navalle joka pamahtaa ennen kuin tulee oikosulku.

Nykyisin diodit ovat puolijohteita, kuten aikaisemmin käsittelemämme transistorit. Diodia voi ajatella että se on 2/3 transistorista NP tai PN kun transistori on NPN tai PNP.

Aurinkopaneelin diodi

Rakentelua

Nyt kävi niin että emme paljoa ehtineet rakennella sillä meillä ei ollut saatavilla koekytkentäalustoja, mutta Jussi oli ystävällisesti koonnut valmiiksi meille Vellemanin signaaligeneraattorin jonka voi säätää tuottamaan ns. kanttiaaltoa tai siniaaltoa. Tämän kun yhdistää kaiuttimeen saadaan aikaan tietyllä taajuudella kuuluva ääni.  Kävimme keskustelua äänentuottamisesta ja efektilaitteista.

Katso video kun Jussi morsettaa!

Erityismaininta

Erikseen täytyy kiittää elektroniikkamyymälä Radioduoa joka oli kuultuaan elektroniikkapajsastamme lahjoittanut epämääräisen lajitelman täysin kunnossa olevia ylijääämä komponentteja erilaisista rakennussarjoista. Nämä ovat meille enemmän kuin tervetulleita, suorastaan fantastinen lahjoitus. Ensi kerralla käytössämme on myös koekytkentäalustat!

Vastaa