Vähän isompi 3D-projekti

Pieni projekti piristää aina päivää!

3D-printtauksesta on tullut minulle nyt melkein jokapäiväinen homma, koska laitevastuu lankesi niskoilleni. Laitteen testailun yhteydessä on ehtinyt tehdä kaikenlaista. Tällä kertaa työn alle sattui vähän isompi projekti ja voi kyllä hyvällä mielin sanoa, että opin paljon.

Alla olevassa kuvassa näkyy projektini, joka siis on korttikotelo keräilykorteille (satun harrastamaan Magic: The Gatheringiä). Ideana siis ei ollut aivan tavallinen korttikotelo, vaan hieno väsäys, missä saranalla toimiva kansi nostaa avatessaan irtopohjaa väkipyörillä tuoden pakan hienosti näkyville. Valitettavasti Thingiversestä ladattu 3D-malli ei ollut aivan täydellinen, ja työstön ohessa kotelon ulkokuoresta irtosi puolikkaat saranatappien pidikkeistä. Ongelma ei kuitenkaan haittaa itse värkin toimintaa.

 

IMG_2550

Kaikkien osien printtaaminen on vienyt suurin piirtein 20 tuntia ja jälkityöstöä olen joutunut tekemään noin 3 tuntia. Kasaaminen tapahtui pääosin muoviliimalla (Revellin pienoismalliliima) ja rautalangalla (rautalankaa käytin saranoihin). SketchUpissa tai jossain toisessa 3D-mallinnus-ohjelmassa mallin työstäminen olisi vähentänyt jälkityöstön määrän alle tuntiin, harmillisesti en tiennyt ongelmista ennen printtausta. Väkipyörän tapit olivat liian pitkät, väkipyörän tappien reiät olivat ulkokuoressa liian pienet sekä paikoittain rautalangan asettaminen saranan reikään oli vaikeaa tai lähes mahdotonta. Pajasta löytyvä viila sauhuaa varmaan vieläkin.

 

IMG_2549

Yllä olevassa kuvassa näkyy kotelon irtopohja ja siihen liitetyt väkipyörän kaksi nostopalikkaa. Liitin osat liimalla, mutta se ei välttämättä olisi ollut tarpeen, koska ulkokuoren muoto olisi pitänyt palikat paikallaan.

 

IMG_2552

Yllä olevassa kuvassa irtopohja on sijoitettu paikoilleen pohjan kautta. Tämän jälkeen liimasin oikean pohjan paikalleen.

 

IMG_2551

Yllä olevassa kuvassa näkyy saranat yhdistettynä rautalangalla.

 

IMG_2553

Rautalangalla kiinni ulkokuoreen.

 

IMG_255723414235345

Sitten liimasin tapit kiinni rattaisiin. Tapit pääsevät pyörimään vapaasti kotelossa olevissa koloissaan.

 

IMG_2554

IMG_2555

Lopuksi valmis lopputulos, kansi auki ja kansi kiinni.

Projektin printtaaminen olisi kestänyt paljon kauemmin, jos en olisi tehnyt löytöä liittyen Ultimakerin asetuksiin. Satuin vain kokeilemaan miten toimisi, jos lisäisi printteristä print speedin 200%, nostaisi nozzle temperaturen 240°C ja material flown 120%. Yllättävää kyllä printtijälki oli aivan saman näköistä kuin normaaleilla asetuksilla ja printtaus kesti noin puolet ajasta. Esimerkiksi ulkokuoren printtaus olisi kestänyt vähän yli 10 tuntia, hienosäädön jälkeen kesti oikeasti 6 tuntia. Samat asetukset eivät välttämättä toimi kaikilla väreillä, mutta ainakin mustalla (ja myöhemmin testattu myös sinisellä) toimii.

Projektista oli kyllä paljon iloa ja hyötyä. Muoviliiman kestävyyttäkin pääsin testailemaan ja se tuntui kestävän todella hyvin heti kun liimapinta oli pari neliösenttimetriä. Printin maalaminen on vielä vähän vaiheessa, mutta luulen senkin koittavan piakkoin. Satuin kuulemaan pienen vinkin, että akryylimaalit kuulemma toimivat hyvin PLA muovin kanssa. Tästä lisää sitten kun saan maaleja käsiini!

-Samuli