Vinyylileikkausta

Pajassa viimeviikolla Reti piirsi, printtasi ja painatti kuvan T-paitaan synttärilahjaksi.

20151014_151414 20151014_152242

Hän piirsi itse piirustuksen paperille, jonka skannasimme muistitikulle ja siirsimme koneellle. Tämä onnistui ihmeen hyvin, ja minkäänlaista merkittävää editointia ei edes tarvittu. Parhaiten onnistuvat ”sävyttömät”, isokontrastiset kuvat, koska leikkuri leikkaa vain suoria viivoja eikä ymmärrä esim. varjoja.

20151014_154618

Tästä innostuneena pyysin Retiä piirtämään kitarani pleksiin jotain. Oli nääs tylsä ja blankko. Ohje oli: ”jotain coolia ja merirosvoaiheista.” Lopputulos oli tällainen:

kitara

Asiakas on erittäin tyytyväinen!!

 

Pajaan voi tulla leikkaamaan omia tarroja, joko tekstiiliin silitettävää versiota, tai tarraversiota, kuten kitarassa. Leikkamaan voi tulla joko avoimiin pajailtoihin tai teemailtoihin joissa keskitytään vinyyli leikkuriin.

 

to 29.10. Oma kuvio T-paitaan

pe 30.10. Avoin paja

 

Marraskuussa ti,ke,to Avoin paja

Tehtiinpä kassi

Pop-up ompelupajassa opeteltiin eilen tekemään kasseja ja hameita.

Ompelupajaan oli tervetulleita kaikki, osaamisen kanssa tai ilman. Kun on mukana aito halu oppia, oppii kyllä.

IMG_0177IMG_0196

Kun on oppinut, osaa!

IMG_0200

 

 

 

 

 

 

 

 

-Tanja (joka oppii tekemään hametta)

 

Bigshot – askartelijan ihmelaite

Tällä kertaa käsityöpajassa teemana oli BigShot kuvioleikkuri ja sen tuomat askartelumahdollisuudet. Normaalisti Tiina tai Tanja olisivat olleet vetämässä tätä pajaa, mutta nyt pojatkin (Aksu&Anssi) pääsivät askartelemaan. Teille joille bigshot ei ole tuttu, niin kyseessä on eräänlainen mankeli jonka väliin laitetaan haluttu materiaali, esim kartonki, kangas tai paperi sekä tämän päälle jokin työkalu, esim leikkaava sabluuna tai embossaava painokuvio. Työkaluja on useita erilaisia kuiksta ja lehdistä laatikkomuottiin ja krokotiilisabluunaan.

Aloitimme tekemällä tyttöjen kanssa halloween teemaiset kortit, joihin painettiin kohokuvioina kartongille lepakko sekä hämähäkinseitti. Kuvioita tehdessä täytyy olla tarkkana materiaalia mankeliin laittaessa, sillä riippuen työkalusta materiaalin alle laitetaan eri paksuisia tukilevyjä jotta mankelin korkeus on sopiva. Laite on helppo käyttää mutta vaatii pientä tarkkuutta että oikeat osat on käytössä ja leikkuupinta on oikein päin 😉

20151008_173614  20151008_172756

Koska kirjastolla on hieman rajalliset materiaalit värien ja kuvioiden suhteen, keksimme idean käyttää vanhoja rikkinäisiä kirjoja ja lehtiä apuna. Näitä ohkasia sivuja liimasimme kartonkiin josta loihdimme pari hienoa laatikkoa. Laatikot ovat leikattu muotoon sabluunalla joka painaa myös taittokohdat valmiiksi. Tämä helpottaa suunnattomasti laatikon kasaamista.

20151008_190051

Koska vielä oli hieman luppoaikaa päätin tehdä tyttärelleni nimiäiskortin Krokotiili-sabluunalla. Materiaaliksi löytyi mustaa kuvioitua nahkaa (oletan että keinonahkaa, mutta en ole varma miten tarkistaa asiaa). Olin hieman laiska ja nidoin krokon osat yhteen, ompelemalla olisi varmasti tullut nätimpiää jälkeä. Hieman kartonkia, värikästä tulostuspaperia sekä itse askartelua ja hetkessä on syntynyt pienehkö taulu/kortti. Teos ei ole erityisen vakavissaan tehty, mutta samalla kun lähtee vain tekemään jotain syntyy ideoita siitä mitä jossain vaiheessa pitäisi tehdä ”kunnolla”. Myös ihan vain tekeminen on rauhoittavaa ja vähentää stressiä hektisessä elämänvaiheessa 🙂

20151008_185955

–Anssi

 

Jotain yksinkertaista? Kyllä!

Aina ei tarvitse tehdä mitään tosi hankalaa, joskus voi tehdä myös ihan vain jotain yksinkertaista. Viimeeksi avoimessa pajassa tuli huomattua että vyötä tarttis saada kireämmälle. Onneksi pajasta löytyy ns ”nahkapaskat” eli rei’itin myös toiselta nimeltään lävistäjä. Nyt on vyö kireellä ja housut ylhäällä ja silti tee-se-itse meininkin toteutuu. Bonuksena ei tarvinnut ostaa omaa työkalua jota aika harvoin tarvitsee 😉

20151006_001[1]

–Anssi

PS. Tottakai se reikä on vinossa…

Entressen pajateemat

Jatkossa Entressen pajateemat löytyvät täältä. Marraskuussa tulee itsepalveluvaraus, eli asiakkaamme voi varata pajaa omaan käyttöön omalla ajalla omatoimisesti. Lisää tästä myöhemmin.

Lokakuu menee seuraavanlaisesti:

to 1.10. Saumurilla tyynyliina
ti 6.10. Tekniikka: Vinyylileikkurin salat
to 8.10. Big Shot
pe 9.10. Avoin paja
ti 13.10. Tekniikka: Teemana 3D tulostus
to 15.10. POP UP ompelukerho
pe 16.10. Avoin paja
ti 20.10. Big Shot
to 22.10. Tekniikka: Korjaa omat piuhat: kolvaamisen alkeet
pe 23.10. Avoin paja
ti 27.10. Tekniikka: Teemana 3D tulostus
to 29.10. Oma kuvio T-paitaan
pe 30.10. Avoin paja

Tervetuloa!

Paja full of fail (opettavainen tarina oppimisesta)

Paja on paikka jossa oppia uutta. Ja joskus uuden oppiminen käy kantapään kautta, tehden kaikki mahdolliset virheet. Uusi uljas pajamme tarvitsee uudet vaatteet, eli isot mainostekstit pajan ulkoseinään (kirjaston sisällä) että asiakkaamme löytäisivät meidät paremmin, ja tätä lähdimme Aksun kanssa tekemään. Pajan seinä on reilu 4m leveä, joten päädyimme tekemään 90cm leveitä kirjaimia P A J A. Käytössämme olevat vinyylirullat, jolla vinyylileikkurilla tekisimme muodot, ovat reilusti alle 90cm. Onneksi Roland CutStudio ohjelmassa on olemassa toiminto ”Tiling” joka jakaa kuvan haluamamme määrään rivejä ja sarakkeita. Toistaiseksi kaikki menee hyvin…

Kun käyttää tiling-toimintoa, vinyylileikkuri leikkaa jaetun kuvan pala palalta, pyytäen aina välissä asettamaan vinyyliarkin/-rullan uudestaan laitteeseen. Jos esim pala #3 epäonnistuu esimerkiksi liian kireän vinyylirullan takia ja laite saa ”motor error” viestin aikaiseksi, täytyy jatkaa palalla #4 ja #5 jne kunnes kaikki palat on leikattu valmiiksi ja sitten aloittaa alusta. Onneksi parin erehdyksen jälkeen tajusimme että jos laitteeseen ei laita vinyyliä olettaa laite että kyseistä palaa ei leikata ja päästään seuraavaan palaan. Näin ei siis tarvitse leikata uudestaan paloja joita ei tarvitse, vain koska yksi pala epäonnistui.

Huom. Kun Tiling-toimintoa lähtee käyttämään, kannattaa leikkaus komento antaa ohjelmiston puolelta, sen jälkeen kun vinyylirulla on asetettu. Jos tässä kohtaa painaa laitteesta ”Enter”, leikkaa leikkuri kaikki palat päällekkäin.

Huom2. Kun käsittelet teräviä pinsettejä, älä jätä niitä lojumaan johonkin ikävään paikaan, saati laittaa niitä taskuun. Jos laitat kuitenkin pinsetit taskuun, varo niitä kun otat ne taas käyttöön. Muuten voi käydä näin:

IMG_9957

Nyt kun meidän ensimmäinen kirjain, P, oli leikattu vain kahdessa osassa, muodoistui haasteeksi miten saamme kirjaimen nätisti seinälle. Ensimmäinen idea oli yhdistää palat toisiinsa jonka jälkeen asetellaan siirtokalveo koko kirjaimen päälle. Tämä idea hylättiin nopeasti, koskaTiling optiossa olimme valinneet 5mm päällekkäisyyttä palasten kesken (jottei synny rakoja), ja tämä hankaloittaisi palojen yhdistämistä kun ovat vielä tarrapohjassa kiinni. Seuraava idea jota lähdimme jopa toteuttamaan oli tehdä siirtokalvosta tarpeeksi leveä lakana (kalvomme on autuaasti liian pien edes yhdelle palaselle). Sen lisäksi että meillä oli suuria haasteita asettaa palaset siirtokalvolle, totesimme että 90cm*140cm lakana on varsin haastava saada teipattua seinälle, kun tikkaille mahtuu vain yksi henkilö, ja tekniikkakin on puutteellinen. Tämä tarkoitti sitä että emme saaneet mitään seinälle (tai ainakin se ruttu joka yritti esittää P kirjainta poistettiin nopeasti…)

IMG_9964

 

Onneksi jotain jäi myös käteen, eli oppi miten ei tehdä suurikokoisia vinyylitarroja sekä oivallus miten se tehdään oikeaoppisesti kerralla kunnolla ja helposti. Tästä lisää tietoa Aksulta seuraavassa postauksessa 😉

–Anssi (ei osaa tanssia)

PS. Koska tähän yhden suurikokoisen kirjaimen tekemiseen vierähti runsaasti aikaa, tein nopeasti ja näppärästi alle 5min ajassa itselleni sillipurkista kauniin juoma-astian vinyylitarralla.20151002_143516_resized

PPS. Jos et ymmärtänyt jotain selitystä, esim miten Tiling toimintoa käytetään, kysy täällä, sähköpostitse tai tule Pajaan, kaikesta huolimatta olemme varmoja että osaamme auttaa 🙂